Background
18.1.2021

Mistä tarina alkoi

Mikä sai in­nos­tu­maan astetta pa­rem­mas­ta telt­tai­lus­ta ja miksi juuri nyt?

Eräopaskoulutus Kainuun Paltamossa vuonna 2002. Paltamo, joka on kasvanut ihmisistä ja metsästä kokoaan suuremmaksi. Näin lupaa kunnan mark­ki­noin­ti­leh­ti­nen. Ihmisistä en tiedä, mutta metsät tulivat tuona vuonna hyvin tutuiksi, monessa asussa ja muodossa. Välillä tuli räntää, välillä vettä, joinain päivinä ei sumulta nähnyt kyynärvarttaan pidemmälle. Yritä siinä nyt sitten nauttia luonnon tarjoamista elämyksistä leppeä suvituuli poskipäitä hivellen.

Koulutukseen kuuluvia vaelluksia suoritin välillä räkä, toisinaan kyynel poskella. Mikäli vaatteet ei illalla olleet sateesta märkiä, olivat ne sitä hien ansiosta.
Iltahämyssä hyttysten saartamana, laavua koivunraatoihin virittäessä tulin usein miettineeksi; tätäkö on se laajalti kohuttu ihana ja eheyttävä luontokokemus? Ja nyt nautitaan, vaikka sitten hampaat irvessä? Oliko luonnossa vietetty vuosi sitten täyttä kärsimystä alusta loppuun? Ei, ei missään nimessä ollut!

Koulutukseen kuuluvia vaelluksia suoritin välillä räkä, toisinaan kyynel poskella

Nautin, kun sain istahtaa nuotion ääressä rankan päivän jälkeen. Nautin herätä syvän unen jälkeen lintujen lauluun ja siitä, että sain kantaa puhdasta jokipuron vettä aamukahvia varten. Nautin katsella kahvipannun porinaa ja edessä avautuvaa suomalaisittan eksoottista maisemaa. Koska sitä Suomen luonto on, kun osaa pysähtyä katsomaan, eksoottista. Rehellisesti mikään, ei mikään maistu paremmalta kuin itse keitetty pannukahvi luonnon heräävässä aamussa. Sitä oli minulle luontokokemus. Rauhallisuutta, helppoutta, rentoutta ja ulkona nukkumisen jälkeistä raikkautta.


Eräopaskoulutus päättyi, vuodet vierivät ja elämä vei akateemiseen maailmaan samalla luonnosta erkauttaen. En käynyt vaeltamassa tai edes nuotiolla tulistelemassa ja liki kymmenen vuoden aikana teltassakin nukuin lähinnä festarimielessä, kahdesti. Ja kaikki tietävät, että siinä on luonto lähellä ainoastaan hyttysenä sieraimessa tai festarikaverin varpaana suussa. Soputeltta on syystäkin ansainnut nimensä. Telttaileminen muutoin, kuin olosuhteiden pakosta ajatuksenakin tuntui vaivalloiselta, eikä kynnys missään vaiheessa tuntunut ainakaan madaltuvan. Kunnes..

Rakastan luontoa, mutta ilman kostuneita sukkia ja makuupussin ahtautta.

Lähdin vuoden reppureissulle Oseaniaan ja sain useampaan otteeseen yöpyä tajunnan räjäyttävän kirkkaan tähtitaivaan alla. Teltta oli kaikkea muuta, kuin sopumallia ja päänsä sai kallistaa ihka oikealle sängylle, oikeiden petivaatteiden väliin. Ei pelkoa teltan liepeiden välistä ryömivistä liianmoni-jalkaisista tai siitä, että joutuisi liiaksi luonnon armoille. Aamupalan valmistaminen onnistui vaivatta teltan suojissa, olihan teltta varusteltu oikealla pöydällä ja tuoleilla. Ja olipa riittävästi lattiatilaa tehdä aamun au­rin­ko­ter­veh­dyk­set­kin. Vietin yöni luksusteltassa. Oli matot lattiassa ja koristeet seinällä. Kukkiakin oli sisään tuotu. Tilaa oli lepotuoleihin ja pieneen kirjastoon, jonka antimista saattoi aamukahvien lomassa nauttia luvattoman pitkään. Tuntui

suorastaan syntiseltä kertoa olleensa telttailemassa, kun asumus oli lähempänä hotellihuonetta, kuin telttaa. Mutta, mikä ihana kokemus. Ja eihän koolla ole väliä. Mini tai maasturi, autoja yhtä kaikki. Miksi siis jättää epämukavuuden pelossa luonnon helmassa nukkumisen kokemus väliin, kun sen voi tehdä mukavasti ja rentouttavasti ilman sen suurempaa hässäkkää tai luonnon säiden armoille joutumista. Itse olen ylpeästi keski-ikäinen ja mukavuudenhaluinen, mutta haluan silti luontoon. Rakastan luontoa, mutta ilman kostuneita sukkia ja makuupussin ahtautta.


Mites sinä, miten sinä haluat nauttia luontosi? Sekoitettuna, mutta ei ravistettuna?

Yh­teys­tie­dot

+358 505 055 477

info@telttaillen.fi

© Telttaillen. Kaikki oikeudet pidätetään. Tietosuojaseloste